Haastavinta oli juuri se muistaminen, että täytyy ottaa kuvat ja epävarmuus itsestäni. Olin kuvitellut aamuselfieni hohdokkaammiksi, mutta todellisuudessa rasvainen ja väsynyt naamani kaipasi lisää unta. Heräämistäni evät helpottanut 2. jakson 6 kurssia ja extratyövuorot. Muutamat matkat ja tapahtumat kiirreellistivät vielä enemmän syksyäni.
Yleensä herätyskellon soimisen jälkeen nousen ylös, puen vaatteet, jotka olen valinnut edellis päivänä valmiiksi, pesen hampaat ja kasvot. Otan kaikki kamppeet mukaan alakertaan, syön aamupalaa tai pakkaan sen mukaan ja kiirehdin bussiin. Marraskuun aikana saatoin pukea päälle ennen kuin muistin ottaa kuvaa, joten kuvia on otettu myös päivän vaatteet päällä tai hampaat jo pestynä. Koin tärkeämmäksi ottaa kuvan kuin tarttua yksityiskohtiin kuvan ottoajasta.
Katsoessani Veroniquen kuvia minuun iski kateus, miten kauniisti hän oli taltioinut herätyksen hetken. Katson tosin kuviani omin silmin enkä ulkopuolisen näkökulmasta, mutta olin uskonut siihen, että pystyisin löytämään aamun taian omista kuvistani. Saatan olla itsekriittinen, vaikka tunnen että olen toteuttanut kuvisdiplomiprojektini juuri silleen kuin olin kuvitellut. Saavutin tietynlaisen saavutuksen, kun pääsin toteuttamaan ajatustani sekä ideani. Olen tyytyväinet, että ne ovat pysyneet ennallaan alusta loppuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti